Joulu ja uusivuosi
- Herkkuja, iloa ja energiaa

Joulun ja uudenvuoden aikoihin on useimilla meistä aikaa lomailuun ja näin ollen meillä pitäisi olla myös aikaa rentoutumiseen ja rankasta vuodesta palautumiseen. Tähän samaan aikaan meillä on kuitenkin ”pakollisia” pikkujouluja, sukulaisvierailuja ja kaiken maailman kestityksiä. Uusi vuosi saattaa myös olla hivenen ”kostea”.

Tämän juhlakauden voit siis käyttää palautumiseen ja akkujen lataamiseen tai sitten voit tehdä kuten useimmat meistä ovat tehneet aina aikaisemmin: stressataan, syödään paljon ja vähän kaikenlaista, stressataan taas välillä, herkutellaan ja otetaan vähän nestepitoistakin ravintoa. Mitä jos tänä vuonna voisit  oikeasti palautua ja ladata akkuja tulevaan vuoteen samalla nautiskellen ja herkutellen ilman, että keho menee tukkoon?

Joulu koostuu perinteisesti paitsi ruuasta ja juomasta, myös mahdollisesti stressaavista sukulaisista ja ainakin alitajuisesta ”pakosta” miettiä lahjoja. Niin syvällä se lahjonta meidän kasvatuksessa on. Psyykkinen stressi vaikuttaa suoraan ruuansulatukseen, vastustuskykyyn ja hormonitasapainoon. Tähän kun lisätään sianliha, laatikot, perunat, alkoholi ja majoneesisalaatit, niin se on rankkaa aikaa keholle ja mielelle.

Loppuvuodesta ei kuitenkaan ole pakko tehdä näin vaikeaa. Muutamilla pienillä valinnoilla voit sekä nautiskella että palautua.

  1. Stressi

    Ensimmäinen asia jonka tänä jouluna voit tehdä on päättää, että nyt ei turhasta stressata. Tiedetään, tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin asiasta aina välillä itselleen muistuttamalla on jo ison askeleen pidemmällä.  Voit myös valmiiksi miettiä mikä yleensä on suurin stressin aiheuttaja ja pyrkiäi eliminoimaan se jo etukäteen.

  2. Laadukas ruoka

    Toinen askel on valita ruuat mahdollisimman laadukkaasti mausta tinkimättä ja samalla kuitenkin kehoa tukkimatta.

  3. Alkoholi

    Jos haluat nauttia alkoholijuomista, niin voit auttaa kehoa muutamilla pienillä asioilla ja tietysti juoman valinta vaikuttaa paljon.

Laadukkaat lihat, kalat ja salaatit

Mitään tässä en lähde kieltämään, ainoastaan heitän vinkkejä miten voit nautiskella laadukkaasti. Kaikkea saa maistaa mistä tykkää. Lanttulaatikko kuuluu jouluun yhtä olennaisesti kuin isän stressi, äidin hermoromahdus ja pettymysten kyyneleet lasten silmissä. Valitse vain kokonaisuus siten, että se toimii.

Kannattaa keskittyä laadukkaisiin liha ja kalaruokiin, tuoresalaatteihin ja herkullisiin jälkiruokiin ja välipaloihin, jotka voit itse rakentaa. Valitse lautaselle siis yksinkertaisesti paljon tuoretta salaattia joka jo sinällään auttaa kehoa sulattamaan muun ruuan ja puhdistamaan kehoa. Kun täytät aina ensimmäiseksi lautasesta puolet salaatilla, niin ylensyönnin riski pienenee merkittävästi.

Mitä sitten ovat laadukkaat lihat? Kinkkua voit toki maistella, muttei ehkä ihan kolmea kiloa. Herkuttele enemmän esimerkiksi lohella kaikissa muodoissa mistä pidät. Suosittelen lisäksi myös esimerkiksi kuhaa ja siikaa.

Kalkkuna on jonkin verran helpommin sulavaa kuin perinteinen sianliha. Sialla ei ole tehokasta puhdistusjärjestelmää, joten sen syömät ja aineenvaihdunnassa syntyvät jätteet ovat kaikki sen lihassa.

Jouluna, jos joskus, voi panostaa oikein kunnolla ja pamauttaa pöytään hirveä ja miksei tänä jouluna testata vaikka biisonia tai villisikaa. Kaikki riista on loistavaa ja parasta tietenkin, jos lähipiiristä löytyy hirvimies jolta saa oikein aitoa tavaraa ilman minkäänlaisia turhia säilömismenetelmiä.

Useista kaupoista löytyy jo erittäin helposti mm. luomunautaa. Naudanfilee laatusuolalla ja mustapippurilla kirnuvoissa paistettuna edustaa parhaimmasta päästä laatua ja makua. Ja tietenkin lihapullat. Lihapullista on helppo tehdä laadukkaita valitsemalla vain kunnon liha ja jauho. Lihapullat luomunaudasta ja quinoa-jauhosta. Voin kertoa, että kun kerran maistaa näitä lihapullia, ei paluuta enää vehnäjauhosianlihaan ole…

Jälkiruuat ja herkut

Erittäin helppo tapa herkutella on vaihtaa vain valkosokeri, maito ja vehnä laadukkaampiin versioihin. Eli syödä luomusuklaata tai tehdä itse omat raakasuklaat. Jo 30 prosenttinen luomusuklaa pätkii mennen tullen perinteiset valkosokeri versiot. Vaikka näissä kevyemmissä malleissa on maitoa, niistä käytetty makeutus on luonnollisempi ja maito homogenoimatonta, eli nämä elimistön on paljon helpompi käyttää.

Jos makunystyrät ovat jo tottuneet vahvempiin makuihin, niin 70 % maidoton luomusuklaa on jo laadukas valinta. Kaikki tietävät tumman suklaan hyödyt, mutta tiesitkö mistä ne johtuvat? Kaikki terveys on kaakaonpavussa. Ja syy on siinä, että se on maailman paras magnesiumin ja kromin lähde. Tehoviljelty kaakao taas ei ole sama, varsinkaan jos se vielä sotketaan valkoiseen sokeriin. Kaupan laatusuklaiden lisäksi tänä vuonna on suomeen ilmestynyt raakasuklaat.

Superterveellisen suklaan valmistaminen itse on myös mahdollista ja erittäin helppoa. Tämän artikkelin lopusta löydät reseptin, jolla pääset alkuun. Lisää löydät mm. osoitteesta http://raakareseptit.blogspot.com/

Alkoholi ja krapula

Alkoholi aiheuttaa kehossasi epätasapainoa jopa kolme päivää. Kohtuukäyttö on tietenkin suositus ja jos juot, niin juoman laatuun voi panostaa. Ehkä siiderit ja olut eivät ole ne parhaimmat. Jotkut juovat light siidereitä ja luulevat, että ne ovat jotenkin terveellisempiä, vaikka tuotesisältöön tutustuessa löytää aika määrän kemikaaleja. Alkoholi laajentaa verisuonia ja parantaa verenkieroa. Täten se kaikki mikä veressä kiertää pääsee tehokkaasti soluihin. Tämän vuoksi esim. se aspartaamilla makeutettu sidukka ei ehkä ole solujen lempiravintoa. Sama tilanne on on oluen maltoosin kohdalla ja erityisesti silloin, jos vilja on apulannalla kasvatettu ja suojamyrkyillä ruiskutettu. Paras vaihtoehto alkoholin nauttimiseen olisi luomulaatuinen punaviini, jota löytyy jo Alkoistakin useaa merkkiä. Lisäksi asiantuntevilta Alkon myyjiltä voi kysellä viinien alkuperää. Monet viininviljelijät saattavat kasvattaa rypäleensä ilman torjunta-aineita, mutta eivät viitsi ostaa sertifikaattia.

Toinen vaihtoehto on tehdä itse drinksut kirkkaasta, esimerkiksi perinteisesti kossusta ja käyttää lantrinkina sitruunavettä tai jotain muuta missä olisi mahdollisimman vähän ylimääräisiä kemikaaleja ja sokereita. Tämä ei tosin hio makunystyröitä laadukkaan punaviinin tavoin. Ja mikäs on parempaa kuin punkku ja hyvä suklaa.

Ennen bileiltaa voi jo valmistaa kehoa nesteyttämällä kunnolla ja nauttimalla emäksistä ravintoa. Moni meistä on varmasti huomannut sen miten joskus samasta määrästä alkoholia tulee hirveä krapula ja joskus ei juuri mitään. Krapulaan on monia tekijöitä: kehon kuivuminen, matala verensokeri, ylihappamuus ja poistettavien, tukkivien aineiden ylikuormitus (itse alkoholi ja mitä muuta illan aikana tuleekin suusta alas laitettua). Näihin voi valmistautua lataamalla elimistöön nestettä, mineraaleja ja emästä (kasvikset ja vihreydet). Teepä siis pari vihersmoothieta ennen kun on juhlan aika.

Illan mittaan kannattaa huolehtia nestetasapainosta - juo aina välillä lasillinen sitruunavettä. Sillä ei ole väliä menetkö siiderillä tai oluella, nesteytä joka tapauksessa. Saattaa olla, että vielä neljän aikaa yöllä on virtaa tehdä muutakin kuin nukkua… Juo illan aikana 0,5-1,5 litraa sitruunavettä riippuen painostasi. Illalla ennen nukkumaanmenoa voi tankata vielä lisää vettä ja jos viitsii niin puolikkaan tai kokonaisen avokadon ripauksella laatusuolaa.

Aamulla saattaa olla joskus heikko olo, vaikka olisi juonut smoothiet ja sitruunavedet. Ensimmäinen vinkki aamuun on ottaa 1-2 avokadoa, murskata ne kipossa ja laittaa joukkoon ½ - 1 tee lusikallista laadukasta käsittelemätöntä meri- tai vuorisuolaa. Saat mineraaleja, emästä ja avokado samalla himpun verran hidastaa detoxia (alkoholin ja mahdollisten muiden syömisten ja juomisten poistumista kehosta), joten päänsärky ei ole niin paha. Jos oksettaa niin oksenna. Tämä kannattaa tehdä jo illalla ennen nukkumaanmenoa, jos vähänkään sellainen olo. Oksentaminen on kehon nopea tapa poistaa myrkkyjä.

Heti kun aamulla on olo, että voisi jotain pientä suuhun laittaa, niin tee vihersmoothie. Jos alkoholia on tullut nautittua, niin se pitää saada kehosta pois mahdollisimman nopeasti, jotta hormonitasapainot palautuvat

Reseptejä

Tässä muutama herkku, jotka eivät sisällä pastöroitua homogenoitua maitoa, eivätkä valkoista sokeria. Herkuttelua ei tarvitse jättää, vaikka sokerin ja maidon jättäisikin pois. Myös vehnälle löytyy vaihtoehtoja, kaupoissa on gluteenittomia luomukeksejä ja jos joku itse leipoo tai antaa kotiväelle vinkkejä, niin vaihtaa vain vehnän luomuun ja korvaa siitä puolet esim. tattari-hirssi-quinoa- jauholla ja vaihtaa sokerin täysruokosokeriin ja rasvaksi aina kunnon kirnuvoi. Kastikkeet voi tehdä luomukermaan.

Lihapullat: noin 10kpl. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
  • 1dl luomukermaa
  • ½ dl korppujauhoa (tai jos löytyy kuivunutta spelttileipää niin jauha siitä oma jauho)

Liota korppujauhot kermaan ja lisää:

  • 200g luomujauheliha (nauta, poro, hirvi, lammas...)
  • hienoksi pilkottu sipuli
  • luomukananmuna
  • mausteet: pippuri, valkosipuli ja himalajansuola

Sekoita taikinaksi, pyörittele pullia ja laita pellille. Uunissa 20-30min

Helppo Kookoskarkki

  • rkl luomukookosöljy
  • rkl raakakaakaojauhe
  • rkl hunaja
  • Lisäksi esim. rouhittuja pähkinöitä tai marjoja,

Avokadosuklaa

Murskaa yksi avokado haarukalla mössöksi ja sekoita joukkoon rkl raakaa kaakaojauhoa, tl hunajaa tai agavea (jos haluat makeaa). Lisäksi halutessa tl lucumaa ja macaa.

Banaanisuklaa syntyy, kun vaihdat avokadon tilalle banaanin.

Suklaamousse

  • 2dl kookosmaitoa
  • rkl raakakaakao
  • vajaa rkl hunajaa tai agavea, riippuen kuinka makeaa haluat
  • Murskaa joukkoon kourallinen cashewpähkinöitä ja mausta halutessa vanilijalla tai mintulla

Trailmix

Sekoittele luomulaatuisia pähkinöitä ja kuivattuja marjoja. Cashew, para, ja saksanpähkinät + goji, inca ja mulberry sekä rusinoita ja ripaus laatusuolaa.

Caramel kermasuklaa

Vähän  erikoisempi, mutta tämäkin on nykyään mahdollista:  superterveellinen karkki!

  • 2rkl kaakaovoita tai kookosöljyä, puolet ja puolet on ideaali.
  • reilu tl lucumaa,
  • reilu tl mesquitea,
  • tl carob jauhetta,
  • rkl rice bran solublesia (Tähän sopii loistavasti myös tl purple cornia)

Lucuma ja rice bran tekevät kermaisen maun ja mesquite ja carob karamellimaisen makeuden. Purple corn kruunaa tämän. Tämä yhdistelmä, kultainen lucuma (kuninkaiden väri) ja violetti maissi (henkisyyden väri) saattaa aiheuttaa poikkeuksellisen suurta hyvän olon tunnetta. Jos lisäät raakaakaakaota, vähän macaa ja gojia, pääset matkalle exstaasiin…

Hyvää juhlan aikaa!

Jukka Harju ja Highly Effective Oy

 


Anna palautetta tästä artikkelista ja esitä meille kysymyksiä täällä!