Miten asiat vaikuttavat toisiinsa?Kokonaisuuden synergia.

”Esittelen mallin, jossa on kuusi muuttuvaa osiota. Liiketoiminnassa nämä osat voivat merkitä vaikkapa tuotteita, asiakaspalvelua, markkinointia, logistiikkaa, johtamista ja henkilökunnan hyvinvointia.

Mikään mitä kirjoitan ei ole totta. Yhdelläkään sanalla ei sinänsä ole merkitystä.
Kaikki mitä kirjoitan voi olla totta, jokaisella sanalla on ääretön merkitys.
Sanoilla on vaikea kuvailla intuitiivista tietoa. Tunteiden kuvaaminen ei ole sen helpompaa.

Tiedätkö, tunnetko, uskotko.
Tunnetko sydämellä,
Tiedätkö intuitiolla,
Mieli näkee vasta kun uskot.
Mitä mieli uskoo, se manifestoi kehoksi, fyysiseksi todellisuudeksi.

Uskotko.
Mitä uskot?

”I have this knowing… It’s not a belief, and it’s not about thinking, it’s this deeper knowing.”

Kehoni hyväksyy sen. Mieleni alkaa hiljentyä. Sydämeni alkaa tuntea.
Olen koskettanut syvempää tietoa.
Kun kosketan syvempää tietoa. Sydämeni tuntee sen. Mieleni uskoo sen. Kehoni luo sen fyysiseksi todellisuudeksi ja näen sen.

”Jos elämme nykyhetkessä, eilisen mysteerit selviytyvät hiljalleen. Menestymme, paranemme. Ekstaasin hetkellä, kun henki muuttuu kehoa vahvemmaksi, keho vastaa hengen käskyihin...”

Olemme sanoneet: en tarvitse sinua. Se on totta, emme tarvitse toisiamme.
Eilen soitit, sanoit että pelottaa. Puhuimme ja asiat menivät paremmin. Minä puhuin kanssasi, vai puhuinko. Mehän olemme samaa. Samaa energiaa kaikki, näytämme vain vähän erilaisilta.
Minä olen sinä. Puhuit itsesi kanssa, puhuit itsesi kanssa ja sinulle tuli parempi olo. Sait ohjeet perille, pääsit perille ja tunsit minut vierelläsi. Olin vierelläsi, sillä sinä olit siellä, minä olen sinä.
Ei ole minää, ei ole sinää. Kokemus siitä onko asiat hyvin vai ei, on ihmisen oma kokemus, jokainen rakentaa itse kokemuksen.
Kun asiat muuttuvat huonosta paremmaksi, ihminen tekee sen itse.
Vakka puhuisikin toisen kanssa, puhuu itsensä kanssa.

Jokainen elektroni on jokapaikassa samaan aikaan ja havainnoitsija valitsee niistä yhden joka aktualisoituu ja aivot rakentavat aistikokemuksen. Elektronit, joista minun keho ja ajatukseni koostuvat, ovat espanjassa ja suomessa samaan aikaan. Missä sinä, tietoinen havainnoistsija, valitset minun olevan. Missä valitset itsesi olevan.

Mieli tuottaa ahdistusta ja pelkoa. Silloin kun mieli käy henkeä vahvemmaksi, pelko ja ahdistus valtaavat kehon ja keho tottelee mielen käskyjä...

Meillä ei ole mitään rajoja, ei mitään sääntöjä. Olemme joka hetki vapaita valitsemaan.
Valitsemaan vapaasti. Vapaus on mahdollisuus tehdä valintoja. Vapaus on rajaton, sillä ei ole sääntöjä. Se on kaikki, siinä on kaikki.

Jos sanomme, teemme säännön että: en tarvitse sinua.
Se on rajoitus, se on sääntö, se poistaa vapauden.
Vapaa ihminen valitsee jokaisen hetken. Vapaa ihminen voi hetkessä valita: tarvitsen sinua.
Vasta kun antaa itselleen mahdollisuuden kaikkiin valintoihin on vapaa.
Hetkenä, kun mieli käy henkeä vahvemmaksi ja pelko ja ahdistus valtaavat kehon, voi vapaa ihminen valita: tarvitsen sinua, auta minua vapautumaan pelosta ja ahdistuksesta.
Ja kuitenkin hän auttaa itse itseään, sillä ei ole sinää eikä minää, joten hän ei tarvitse ketään muuta kuin itseään. Tilassa jossa pelko ja ahdistus valtaavat, vapaa ihminen saa valita tarvitsevansa itseään, joka näyttäytyy toisenlaisena energiana. Saa valita tarvitsevansa toista, joka on itse.

Tälläisena hetkenä... ”kun elää nykyhetkessä, eilisen mysteertit selviytyvät hiljalleen. Menestyy, paranee. Ekstaasin hetkellä, kun henki muuttuu kehoa vahvemmaksi, keho vastaa hengen käskyihin... ” alkaa tuntea sitä vapautta, joka pulppuaa kyvystä olla irrottautuneena lopputuloksesta, ja samalla toimia täydestä sydämestä...”

Toimia täydestä sydämestä, suoraan sielusta, suoraan siitä mikä on.

Rakkaus

”Mitä se on? Ei se ole sitä mitä sanoilla kuvataan. Sitä ei voi määritellä.
Sitä ei voi omistaa, sitä ei voi menettää.
Se ei ole vastuu, ei velka. Se ei ole sitä mistä tunteelliset laulut kertovat.
Rakkaus on. Älä kysele liikoja. Rakasta, siinä kaikki.”

Jukka Harju

(Lainaukset Wayne Dyer, Caroline Myss, Paulo Coelho)

James E. Loehr kirjoittaa mielestäni hienosti kirjassaan Stress for Success siitä miten nykypäivän työyhteisöt ovat ehkä maailman kovimman urheilutapahtuman näyttämö.

Mietipä hetki seuraavia asioita? Jos verrataan tämän päivän työyhteisösuorittajaa ja olympiatason urheilijaa, niin melkeinpä järjestään työyhteisön suorittaja tekee pidempiä työpäiviä, nukkuu vähemmän, tekee haastavampia päätöksiä suuremman stressin alaisena ja kohtaa vakavampia seurauksia omien päätöstensä johdosta. Tämän lisäksi urheilijalla on melkeinpä aina oman mahdollisen epäonnistumisensa jälkeen mahdollisuus yrittää puhtaalta pöydältä uudelleen. Työntekijälle ei tällaista ylellisyyttä voida tarjota.

Työyhteisön suorittajan kohtalokas päätös voi pahimmissa tapauksissa maksaa potilaan hengen tai työntekijän itsensä hengen. Tai joudumme tekemään päätöksiä, jotka voivat aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä omalle yrityksellemme tai jotka voivat aiheuttaa suurta vahinkoa omalle urallemme.

Meiltä odotetaan jatkuvasti suurempaa tuottavuutta pienemmillä resursseilla. Yritykset tehostavat toimintaansa ja vähentävät henkilökuntaa. Meidän tulee työskennellä pidempiä työpäiviä ja tuottaa enemmän ilman, että palamme loppuun, menetämme uskoamme elämäämme tai työpaikkaamme tai kadotamme yhteistä visiotamme.

Urheilijalta odotetaan maksimisuoritusta aina tietyssä kohtaa harjoituksissa ja kilpailusuorituksissa. Valmentaja ja urheilija itse tietävät koko ajan, että missä kohtaa voi hengähtää. Työelämässä meiltä odotetaan maksimaalista suoritusta tänään, huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna ja vieläpä useiden vuosienkin päästä. Jos uuvahdat matkalla, niin aina löytyy joku, joka ottaa mielellään sinun paikkasi tässä oravanpyörässä. Millä tämän stressin kestää?

Onko ratkaisu uusi osaamisen hallinnan -järjestelmä? Kehityskeskustelujen tukijärjestelmä? Työtapojen valmennusohjelma? Työilmapiirikonsultti? Työilmapiirikysely? Työyhteisön strategian päivittäminen? Vuosittain järjestettävä virkistyspäivä? Nämä kaikki ovat hyviä asioita ja tukevat työntekijöiden jaksamista ja työskentelyä, MUTTA nämä eivät ole toimivin ratkaisu.

Miten luulisit esimerkiksi Usain Boltin pärjäävän seuraavissa MM-kisoissa, jos hän seuraavan vuoden ajan ensinnäkin harjoittelisi valmentajansa kanssa vain kerran vuodessa? Ja tällöinkin he pitäisivät vain hauskaa keskenään ja vetäisivät vielä pienet kännit siihen päälle? Seuraisi omalta kannettavaltaan, että miten hän oli joskus aikaisemmin harjoitellut? Osallistuisi valmentajansa kanssa ihmissuhdeterapeutin istunnoille? Vastaisi 260 kohdan kyselyyn, jossa tiedusteltaisiin hänen piikkareidensa istuvuutta ja hänen suhdettaan valmentajaansa ja tukijoukkoihinsa? Tämän lisäksi Usain vain juoksisi yksinään kaikki päivät aamusta iltaan täysillä 100 metrin vetoja ja kävisi vain nukkumassa välillä muutaman tunnin yöunet. Voisi jäädä Usain katselemaan seuraavissa kisoissa muiden juoksijoiden kantapäitä, jos ylipäätään selviäisi hengissä niihin asti.

Miksi urheilumaailmassa nämä tietyt perusasiat ovat itsestään selvyyksiä, mutta työelämässä vasta niin harvat ymmärtävät tilanteen haastavuuden? Miksi ihminen muuttuu työpaikalle saapuessaan koneeksi?

Satuin lukemaan huhtikuun 14. päivän Aamulehdestä artikkelin Lamakaan ei opettanut suomalaisia. Tässä artikkelissa käsiteltiin Elinkeinoelämän Valtuuskunta Evan raporttia Työelämän kulttuurivallankumous. Artikkelin ensimmäinen kappale onnistui herättämään heti kiinnostukseni koko juttua kohtaan. Aamulehti aloitti näin: "Varoitukset suomalaisten muuttumisesta pullamössökansaksi käyvät toteen."

Artikkelin sisältö voidaan tiivistää lyhyesti seuraavasti. Evan uusin työelämään liittyvä tutkimusraportti osoittaa, että valtaosa 26-35 -vuotiaista akateemisesti koulutetuista sekä paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevista nuorista ei enää arvosta statusta ja rahaa ylikaiken vaan haluaa lisätä vapaa-ajan osuutta omassa eämässään ja tehdä asioita joilla on hänelle itselleen ja hänen edustamilleen arvoille merkitystä.

Pehmeitä arvoja kovassa maailmassa? Uskallatko tulla kaapista ulos?

Ensimmäiseksi Jorma Ollila sanoi ääneen, että vain tosi kovat jätkät ja pimut uskaltavat puhua yritysmaailmassa pehmeistä arvoista. Tämän jälkeen alkoivat myös muut yritysjohtajat tekemään samoin. Ollila esitteli oman kunto-ohjelmansa julkisuudessa ja pian kaikilla yritysjohtajilla oli oma jumppamatto mukana työmatkoilla. Ollilan tekemisien jälkeen pehmeistä arvoista oli lupa puhua ilman, että sinut leimattiin hurahtaneeksi. Ollilalla itsellään oli ”munaa” tehdä tämän ensimmäisenä. Enkä tarkoita tätä mitenkään naisia syrjivänä kommenttina.