Miten asiat vaikuttavat toisiinsa?Kokonaisuuden synergia.

”Esittelen mallin, jossa on kuusi muuttuvaa osiota. Liiketoiminnassa nämä osat voivat merkitä vaikkapa tuotteita, asiakaspalvelua, markkinointia, logistiikkaa, johtamista ja henkilökunnan hyvinvointia.

Minulta on usein kysytty kirjasuosituksia. Kirjoja on siinä mielessä vaikea suositella, kun jokaisella on niin erilainen maku ja  lisäksi jokainen on omalla matkallaan eri vaiheessa ja erilaisissa tehtävissä.

Listaan tähän blogi-kirjoitukseen kuitenkin omat kokemukseni. Laitan ne tähän sellaiseen järjestykseen, missä olen itse kokenut ne hyväksi lukea. Lisään mukaan lisäksi yleistä listaa kirjoista, joita kannattaa maistella. Fiilistele aina kirjoja, sillä jokaiselle on oma aikansa. Marika Borg sanoi joskus hyvin: ”Älä hylkää sitä, vaikka se ei vielä mahdu maailmankuvaasi”. Olen usein ostanut kirjoja hyllyyn ja lukenut ne vasta vuoden parin päästä, kun ovat mahtuneet maailmaani. Esimerkiksi tämän kirjoituksen lopussa oleva oma suosikkini oli sellainen. Luin ensimmäisen sivun moneen kertaan muutaman kuukauden välein. Ostin kirjan 3 vuotta siten ja sain sen loppuun tänä vuonna.

James E. Loehr kirjoittaa mielestäni hienosti kirjassaan Stress for Success siitä miten nykypäivän työyhteisöt ovat ehkä maailman kovimman urheilutapahtuman näyttämö.

Mietipä hetki seuraavia asioita? Jos verrataan tämän päivän työyhteisösuorittajaa ja olympiatason urheilijaa, niin melkeinpä järjestään työyhteisön suorittaja tekee pidempiä työpäiviä, nukkuu vähemmän, tekee haastavampia päätöksiä suuremman stressin alaisena ja kohtaa vakavampia seurauksia omien päätöstensä johdosta. Tämän lisäksi urheilijalla on melkeinpä aina oman mahdollisen epäonnistumisensa jälkeen mahdollisuus yrittää puhtaalta pöydältä uudelleen. Työntekijälle ei tällaista ylellisyyttä voida tarjota.

Työyhteisön suorittajan kohtalokas päätös voi pahimmissa tapauksissa maksaa potilaan hengen tai työntekijän itsensä hengen. Tai joudumme tekemään päätöksiä, jotka voivat aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä omalle yrityksellemme tai jotka voivat aiheuttaa suurta vahinkoa omalle urallemme.

Meiltä odotetaan jatkuvasti suurempaa tuottavuutta pienemmillä resursseilla. Yritykset tehostavat toimintaansa ja vähentävät henkilökuntaa. Meidän tulee työskennellä pidempiä työpäiviä ja tuottaa enemmän ilman, että palamme loppuun, menetämme uskoamme elämäämme tai työpaikkaamme tai kadotamme yhteistä visiotamme.

Urheilijalta odotetaan maksimisuoritusta aina tietyssä kohtaa harjoituksissa ja kilpailusuorituksissa. Valmentaja ja urheilija itse tietävät koko ajan, että missä kohtaa voi hengähtää. Työelämässä meiltä odotetaan maksimaalista suoritusta tänään, huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna ja vieläpä useiden vuosienkin päästä. Jos uuvahdat matkalla, niin aina löytyy joku, joka ottaa mielellään sinun paikkasi tässä oravanpyörässä. Millä tämän stressin kestää?

Onko ratkaisu uusi osaamisen hallinnan -järjestelmä? Kehityskeskustelujen tukijärjestelmä? Työtapojen valmennusohjelma? Työilmapiirikonsultti? Työilmapiirikysely? Työyhteisön strategian päivittäminen? Vuosittain järjestettävä virkistyspäivä? Nämä kaikki ovat hyviä asioita ja tukevat työntekijöiden jaksamista ja työskentelyä, MUTTA nämä eivät ole toimivin ratkaisu.

Miten luulisit esimerkiksi Usain Boltin pärjäävän seuraavissa MM-kisoissa, jos hän seuraavan vuoden ajan ensinnäkin harjoittelisi valmentajansa kanssa vain kerran vuodessa? Ja tällöinkin he pitäisivät vain hauskaa keskenään ja vetäisivät vielä pienet kännit siihen päälle? Seuraisi omalta kannettavaltaan, että miten hän oli joskus aikaisemmin harjoitellut? Osallistuisi valmentajansa kanssa ihmissuhdeterapeutin istunnoille? Vastaisi 260 kohdan kyselyyn, jossa tiedusteltaisiin hänen piikkareidensa istuvuutta ja hänen suhdettaan valmentajaansa ja tukijoukkoihinsa? Tämän lisäksi Usain vain juoksisi yksinään kaikki päivät aamusta iltaan täysillä 100 metrin vetoja ja kävisi vain nukkumassa välillä muutaman tunnin yöunet. Voisi jäädä Usain katselemaan seuraavissa kisoissa muiden juoksijoiden kantapäitä, jos ylipäätään selviäisi hengissä niihin asti.

Miksi urheilumaailmassa nämä tietyt perusasiat ovat itsestään selvyyksiä, mutta työelämässä vasta niin harvat ymmärtävät tilanteen haastavuuden? Miksi ihminen muuttuu työpaikalle saapuessaan koneeksi?

Satuin lukemaan huhtikuun 14. päivän Aamulehdestä artikkelin Lamakaan ei opettanut suomalaisia. Tässä artikkelissa käsiteltiin Elinkeinoelämän Valtuuskunta Evan raporttia Työelämän kulttuurivallankumous. Artikkelin ensimmäinen kappale onnistui herättämään heti kiinnostukseni koko juttua kohtaan. Aamulehti aloitti näin: "Varoitukset suomalaisten muuttumisesta pullamössökansaksi käyvät toteen."

Artikkelin sisältö voidaan tiivistää lyhyesti seuraavasti. Evan uusin työelämään liittyvä tutkimusraportti osoittaa, että valtaosa 26-35 -vuotiaista akateemisesti koulutetuista sekä paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevista nuorista ei enää arvosta statusta ja rahaa ylikaiken vaan haluaa lisätä vapaa-ajan osuutta omassa eämässään ja tehdä asioita joilla on hänelle itselleen ja hänen edustamilleen arvoille merkitystä.