Miten asiat vaikuttavat toisiinsa?Kokonaisuuden synergia.

”Esittelen mallin, jossa on kuusi muuttuvaa osiota. Liiketoiminnassa nämä osat voivat merkitä vaikkapa tuotteita, asiakaspalvelua, markkinointia, logistiikkaa, johtamista ja henkilökunnan hyvinvointia.

Digg!Google!Facebook!

Kuumana heinäkuisena päivänä saimme haastatteluun Samuli Perälän. Heti näin ensimmäiseksi täytyy pahoitella sitä, että tämän(kin) videon äänet ovat kadonneet matkalla videokameran muistikortille. Päätimme silti julkaista nämä videot sillä sisältö on sen verran hyvää. Tekniset ongelmatkin on nyt korjattu ja jatkossa uudet videot tulevat olemaan myös äänenlaadultaan erinomaisia.

Ja sitten itse asiaan. Tavoitteenani oli kysellä Samulilta vähän tarkemmin henkisestä valmennuksesta, siitä miten ja miksi hän on aloittanut valmentamaan usean eri alan urheilijoita, yritysten henkilöstöä ja ihan yksityisihmisiä sekä millaisia konkreettisia neuvoja Samulilla on annettavaksi kaikille omasta henkisestä kasvusta kiinnostuneille.

Digg!Google!Facebook!