Minulta on usein kysytty kirjasuosituksia. Kirjoja on siinä mielessä vaikea suositella, kun jokaisella on niin erilainen maku ja lisäksi jokainen on omalla matkallaan eri vaiheessa ja erilaisissa tehtävissä.
Listaan tähän blogi-kirjoitukseen kuitenkin omat kokemukseni. Laitan ne tähän sellaiseen järjestykseen, missä olen itse kokenut ne hyväksi lukea. Lisään mukaan lisäksi yleistä listaa kirjoista, joita kannattaa maistella. Fiilistele aina kirjoja, sillä jokaiselle on oma aikansa. Marika Borg sanoi joskus hyvin: ”Älä hylkää sitä, vaikka se ei vielä mahdu maailmankuvaasi”. Olen usein ostanut kirjoja hyllyyn ja lukenut ne vasta vuoden parin päästä, kun ovat mahtuneet maailmaani. Esimerkiksi tämän kirjoituksen lopussa oleva oma suosikkini oli sellainen. Luin ensimmäisen sivun moneen kertaan muutaman kuukauden välein. Ostin kirjan 3 vuotta siten ja sain sen loppuun tänä vuonna.
Mikään mitä kirjoitan ei ole totta. Yhdelläkään sanalla ei sinänsä ole merkitystä. Kaikki mitä kirjoitan voi olla totta, jokaisella sanalla on ääretön merkitys. Sanoilla on vaikea kuvailla intuitiivista tietoa. Tunteiden kuvaaminen ei ole sen helpompaa.
Tiedätkö, tunnetko, uskotko. Tunnetko sydämellä, Tiedätkö intuitiolla, Mieli näkee vasta kun uskot. Mitä mieli uskoo, se manifestoi kehoksi, fyysiseksi todellisuudeksi.
Uskotko. Mitä uskot?
”I have this knowing… It’s not a belief, and it’s not about thinking, it’s this deeper knowing.”
Kehoni hyväksyy sen. Mieleni alkaa hiljentyä. Sydämeni alkaa tuntea. Olen koskettanut syvempää tietoa. Kun kosketan syvempää tietoa. Sydämeni tuntee sen. Mieleni uskoo sen. Kehoni luo sen fyysiseksi todellisuudeksi ja näen sen.
”Jos elämme nykyhetkessä, eilisen mysteerit selviytyvät hiljalleen. Menestymme, paranemme. Ekstaasin hetkellä, kun henki muuttuu kehoa vahvemmaksi, keho vastaa hengen käskyihin...”
Olemme sanoneet: en tarvitse sinua. Se on totta, emme tarvitse toisiamme. Eilen soitit, sanoit että pelottaa. Puhuimme ja asiat menivät paremmin. Minä puhuin kanssasi, vai puhuinko. Mehän olemme samaa. Samaa energiaa kaikki, näytämme vain vähän erilaisilta. Minä olen sinä. Puhuit itsesi kanssa, puhuit itsesi kanssa ja sinulle tuli parempi olo. Sait ohjeet perille, pääsit perille ja tunsit minut vierelläsi. Olin vierelläsi, sillä sinä olit siellä, minä olen sinä. Ei ole minää, ei ole sinää. Kokemus siitä onko asiat hyvin vai ei, on ihmisen oma kokemus, jokainen rakentaa itse kokemuksen. Kun asiat muuttuvat huonosta paremmaksi, ihminen tekee sen itse. Vakka puhuisikin toisen kanssa, puhuu itsensä kanssa.
Jokainen elektroni on jokapaikassa samaan aikaan ja havainnoitsija valitsee niistä yhden joka aktualisoituu ja aivot rakentavat aistikokemuksen. Elektronit, joista minun keho ja ajatukseni koostuvat, ovat espanjassa ja suomessa samaan aikaan. Missä sinä, tietoinen havainnoistsija, valitset minun olevan. Missä valitset itsesi olevan.
Mieli tuottaa ahdistusta ja pelkoa. Silloin kun mieli käy henkeä vahvemmaksi, pelko ja ahdistus valtaavat kehon ja keho tottelee mielen käskyjä...
Meillä ei ole mitään rajoja, ei mitään sääntöjä. Olemme joka hetki vapaita valitsemaan. Valitsemaan vapaasti. Vapaus on mahdollisuus tehdä valintoja. Vapaus on rajaton, sillä ei ole sääntöjä. Se on kaikki, siinä on kaikki.
Jos sanomme, teemme säännön että: en tarvitse sinua. Se on rajoitus, se on sääntö, se poistaa vapauden. Vapaa ihminen valitsee jokaisen hetken. Vapaa ihminen voi hetkessä valita: tarvitsen sinua. Vasta kun antaa itselleen mahdollisuuden kaikkiin valintoihin on vapaa. Hetkenä, kun mieli käy henkeä vahvemmaksi ja pelko ja ahdistus valtaavat kehon, voi vapaa ihminen valita: tarvitsen sinua, auta minua vapautumaan pelosta ja ahdistuksesta. Ja kuitenkin hän auttaa itse itseään, sillä ei ole sinää eikä minää, joten hän ei tarvitse ketään muuta kuin itseään. Tilassa jossa pelko ja ahdistus valtaavat, vapaa ihminen saa valita tarvitsevansa itseään, joka näyttäytyy toisenlaisena energiana. Saa valita tarvitsevansa toista, joka on itse.
Tälläisena hetkenä... ”kun elää nykyhetkessä, eilisen mysteertit selviytyvät hiljalleen. Menestyy, paranee. Ekstaasin hetkellä, kun henki muuttuu kehoa vahvemmaksi, keho vastaa hengen käskyihin... ” alkaa tuntea sitä vapautta, joka pulppuaa kyvystä olla irrottautuneena lopputuloksesta, ja samalla toimia täydestä sydämestä...”
Toimia täydestä sydämestä, suoraan sielusta, suoraan siitä mikä on.
Rakkaus
”Mitä se on? Ei se ole sitä mitä sanoilla kuvataan. Sitä ei voi määritellä. Sitä ei voi omistaa, sitä ei voi menettää. Se ei ole vastuu, ei velka. Se ei ole sitä mistä tunteelliset laulut kertovat. Rakkaus on. Älä kysele liikoja. Rakasta, siinä kaikki.”
Jukka Harju
(Lainaukset Wayne Dyer, Caroline Myss, Paulo Coelho)
Ajatuksia sunnuntaina – Rakkaudesta, pelosta, sinusta ja minusta