101 tapaa lannistaa töissä

Haluamme tietää miten suomalaisissa työyhteisöissä tällä hetkellä oikeasti menee.

Olemme kuulleet matkan varrella monia kauhutarinoita siitä miten pomot lannistavat työntekijöitään tai miten esimiesten työstä ollaan tehty niin veemäistä, että mielenrauha tahtoo järkkyä. Onko tämä kuinka yleistä? Tämän kysymyksen vuoksi käynistämme nyt projektin "101 tapaa lannistaa töissä".

Ihmisten hyvinvointi on ollut jo pitkään todella paljon esillä eri medioissa. Naisten lehdet kirjoittaa jatkuvasti artikkeleita niin fyysisestä kuin henkisestäkin hyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista puhutaan joka päivä jossain päin ja jossain muodossa.

Tämä esillä olo ei kuitenkaan ole saanut aikaan mitään merkittäviä tuloksia, sillä jos samaiseen julkisuuteen ja yleisiin tilastoihin on uskominen, niin pahoinvointi lisääntyy maassamme jatkuvasti. Töissä sairastetaan enemmän kuin koskaan ennen ja samoin tehdään töiden ulkopuolella. Mistä tämä voi johtua?

Kerro meille oma tarinasi siitä miten töissä lannistetaan. Tarinasi voi olla henkilökohtainen tai jonkin tuttavasi kokemukseen pohjautuva. Tavoitteemme on tuottaa näiden kertomusten pohjalta julkaisu, jossa nämä 101 tapaa julkistettaisiin. Tiedä häntä, vaikka julkaisu olisi ihan kovakantinen kirja.

Vaikka projektimme nimi on 101 tapaa lannistaa töissä, niin tarkoituksena ei ole antaa välineitä tämän lannistamisen tehostamiseen Tarkoituksemme on havahduttaa ihmiset tarkastelemaan omia toimintatapojaan ja mahdollisesti kehittämään niitä vähemmän lannistavaan suuntaan. Ja tietysti aikaansaada myös julkista keskustelua tämän hetkisestä tilasta.

Pienillä teoilla on usein suuret vaikutukset. Kerro meille oma kokemuksesi klikkaamalla alla olevaa painiketta.

jaa_kokemuksesi

Stressi_www